Herkän ihon luottotuotteet

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Puhdas+ kanssa. Olen ollu mukana Puhdas+ urheilijatiimissä vuodesta 2018 ja Puhdas+ tukee minua tuotenäyttein.

En todellakaan ole mikään ihonhoidon ammattilainen ja mitä kauneusrutiineihin ylipäätään tulee, niin mitä helpommin ja nopeammin selviän arkisin sen parempi. Olen kuitenkin teini-iästä lähtien kärsinyt erilaisista iho-ongelmista kuten erittäin pahasta aknesta, ihon kuvumisesta ja ihottumasta muutamia ongelmia mainitakseni. Söin tuolloin monta erilaista antibioottikuuria akneen, kokeilin useita erilaisia hoitoja kosmetologilla ja varmaan satoja erilaisia ihovoiteita vuosien mittaan, mutta mikään ei tuntunut toimivan omalle iholleni.

Ainut ”hoito” mistä lopulta sain apua pahimman aknen taltuttamiseen oli Health and Beaty Clinicillä tehty akneihon laserhoito. Myöhemmin löysin myös maidottoman ruokavalion, minkä avulla ihon kukkiminen ja jatkuvasti ilmestyneet tulehtuvat näppylät ovat pysyneet melko hyvin poissa. Ihon herkkyys reagoida kaikille ympäristön ja elämäntilanteiden muutoksille ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään ja rajut sytostaattihoidot, sekä syövän hormonihoito tuovat vielä lisähaasteita ihon hoitoon.

Olen käyttänyt aiemmin ns. tavallista synteettistä kosmetiikkaa, sen enempää miettimättä mitä tuotteet ovat pitäneet sisällään. Muutama vuosi sitten kuitenkin havahduin siihen, mitä kaikkea muovista lähtien onkaan tungettu kosteusvoiteisiin, meikeistä puhumattakaan. Sen jälkeen olen pikkuhiljaa etsinyt parempia vaihtoehtoja synteettisen kosmetiikan tilalle.

Pari vuotta sitten löysin tuttavani suosituksesta Puhdas+ -merkin luonnonmukaiset kosmetiikkatuotteet ihon hoitoon. Ensimmäisten kokeilujen jälkeen en ole enää halunnut vaihtaa näitä luonnonmukaisia ihoöljyjä mihinkään muuhun! Siksi olenkin kiitollinen saadessani jatkaa yhteistyötä Puhdas+:n kanssa ja saadessani käyttööni jo pidempiaikaisia luottotuotteitani.

Iho on kiittänyt luonnollisemmista vaihtoehdoista, ja sen lisäksi mieltä lämmittää tieto siitä, etten kuormita elimistöäni tai ympäristöäni esimerkiksi mikromuovilla tai parabeeneilla kosmetiikan kautta. Puhdas+ -kosmetiikasta suurin osa on myös täysin vegaanista, eikä tuotteita ole testattu eläinkokein. Kaikki tuotemerkin ihoöljyt valmistetaan Suomessa kotimaisista puhtaista raaka-aineista ja ovat lisäaineettomia. Toisin kuin usein tavallisessa kosmetiikassa käytettävät mineraaliöljyt, luontaiset kasviöljyt myös kosteuttavat ihoa tehokkaasti.

Itselläni erittäin herkän ja pintakuivan ihon luottotuotteina toimivatkin huolellisen puhdistamisen ja säännöllisen kuorinnan lisäksi muutaman kerran vuodessa tehtävä mikroneulaus, sekä päivittäiskäytössä Puhdas+ -ihoöljyt ja voiteet. Ehdoton suosikkituotteeni on erittäin monikäyttöinen Body Oil, mitä voi käyttää päästä varpaisiin ja se sopii myös hiuksiin jätettäväksi hoitoöljyksi. Toisinaan teen Body Oilista ja kosteista kahvinpuruista myös kasvokuorinnan.

Iltaisin tykkään tehokosteuttaa ihoa, sillä päivän mittaan se on koetuksella mm. työpaikan kovan ilmastoinnin ja urheilun aiheuttaman hikoilun vuoksi. Levitän yleensä iltaisin pesun jälkeen kasvoille ensin pelkän ihoöljyn ja annan sen imeytyä kaikessa rauhassa. Ennen nukkumaan menoa levitän kasvoille vielä New Skin -sarjan tuotteet: seerumin, silmänympärysvoiteen ja kosteusvoiteen. New Skin -sarja kannattaa ostaa lahjapakkauksessa, missä saat kaikki normaalikokoiset tuotteet yhden hinnalla!

”Hyaluronihappo kosteuttaa ihoa ja pitää sen kimmoisana ja pehmeänä.
Kauran beetaglukaani kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä korjaa ihoa vaurioilta. Arnikkiuute korjaa ihovaurioita, ehkäisee tulehduksia ja auttaa ihoa uusiutumaan.”

Puhdas+ New Skin -sarja

Aamuisin pesen kasvot kylmällä vedellä ja puhdistan ne kevyesti, minkä jälkeen levitän puhdistetulle iholle ensimmäiseksi kevyelti puolukansiemen– tai tyrni-ihoöljyä. Kun öljy on imeytynyt, lisään vielä Bee Venom -seerumin. Arkisin en useinkaan käytä iholla mitään meikkiä, vaan ainoastaan kosteuttavat tuotteet. Bee Venom napakoittaa ihoa ja nopeasti imeytyvä öljy jättää ihon kosteutetuksi ja kasvoille kauniin hehkun kuitenkin ilman kiiltoa. Nämä tuotteet toimivat omalla kuivalla iholla myös meikin alla.

Seuraava tavoite itselläni on päivittää kaikki kylpyhuoneen kosmetiikkatuotteet sekä meikit luonnonkosmetiikan tuotteilla. Meikkipussin päivityksen aloitin viime syksynä I Love Me -tapahtumasta ostamillani Boho Green-merkin voidemaisella meikkipuuterilla ja kulmakynällä. Meikkipuuteriin olin tuotteena kyllä todella tyytyväinen, mutta tarjouksessa 10 euron hintainen (norm 15,95€) purkin sisältö olikin paljon vähäisempi kuin pakkaus antoi ymmärtää ja riitti vain muutaman käyttökerran. Näin ollen, en ostaisi tuotetta uudelleen sen huonon riittävyyden vuoksi. Kulmakynissä sävyt olivat hyviä ja käytettävyys hyvä, mutta valitettavasti pysyvyys ainakin minun kasvoilla heikkoa. Luonnonkosmetiikkakokeiluni jatkuu seuraavaksi juuri ostamillani Inika Organic -merkin meikkipohjatuotteilla ja huuli/poskipunan yhdistelmällä.

Otan ilolla vastaan vinkkejä, jos sinulla on jotakin erityisiä suosikkeja luonnonkosmetiikasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.